Lempäälä soi 2012

Viulun, pianon ja laulun mestarikurssit ja konserttisarja

Lempäälä Soi - tapahtumaa vietetään tänä kesänä 14. kertaa Lempäälän kunnan, seurakunnan ja Lempäälän Kulttuuritapahtumat ry:n yhteistyönä. Perinteiset musiikkileirit alkavat juhannuksen jälkeen ja kestävät elokuun alkuun saakka.
Tapahtuman suojelijana toimii kansanedustaja Mauri Pekkarinen.

Runsaan 20 tilaisuuden konserttisarja koostuu perinteisesti kurssien opettajien ja oppilaiden pitämistä soolo- ja duo-konserteista sekä muiden suomalaisten ja kansainvälisten mestareiden pitämistä tilaisuuksista.

Kesäkuun alussa Lempäälän kansoittavat jälleen runsaan viikon mittaisen Forum-tapahtuman venäläiset, ukrainalaiset ja liettualaiset nuoret muusikot, jotka professoriensa opastuksella pitävät sekä seminaareja, oppitunteja, kilpailuja että konsertteja. Lempäälään tulee laulajia ja heidän säestäjiään, toinen osa Forum-tapahtumasta toteutuu samanaikaisesti Mäntässä, jossa omissa lajeissaan kilpailevat pianistit, viulistit ja puhallinsoittajat sekä kamarimuusikot.

Mestarikurssien sarja on puolentoista kuukauden mittainen. Viulukurssilla opettajana on professori Kaija Saarikettu Sibelius Akatemiasta, kurssin pianistina toimii Sonja Fräki. Oopperalaulua opettaa Seppo Ruohonen, kurssin pianistina Mirva Helske.
Pianon mestarikurssien opettajina ovat professori Erik T. Tawaststjerna ja  tohtori Hui-Ying Liu – Tawaststjerna.

Debra Gomez-Tapio pitää vanhan musiikin kurssin laulajille, sekä yksilöille että ensembleille. Kurssilla keskitytään barokkiaarioiden ja resitatiivien vokaaliseen sekä tyylilliseen ilmaisuun. Myös keskiajan tai renessanssiajan ohjelmistoa esittävät ovat tervetulleita kurssille. Säestäjänä on Ilpo Laspas.
Nuorten pianistien kurssin opettaja on Tanja Torkkeli avustajanaan Regina Glasunova Pietarista.

 

Sound of Lempäälä 2012

Master courses in violin, voice and piano.

The Sound of Lempäälä festival celebrates its 14th anniversary this summer. During the festival period there will be master courses for various instruments including about 20 concerts given by the artists in the Lempäälä region.

During the summer courses there will also continue the traditional Forum-event, where young Russian, Lithuanian and Ukrainian master students and their professors give concerts and keep seminars and competitions during one week.

At the master courses the violin teacher is Professor Kaija Saarikettu from Sibelius Academy and Sonja Fräki as the accompanist. The piano teachers will be Professor Erik T. Tawaststjerna and Dr. Hui-Ying Liu-Tawaststjerna from the Sibelius Academy, Helsinki. The young students' piano course will be held by Tanja Torkkeli, Kangasala and Regina Glasunova, St. Petersburg.  Professor Seppo Ruohonen will be teaching voice, piano accompanist is Mirva Helske.

Debra Gomez-Tapio, Master of Fine Arts gives an early music course for singers. It is open to individuals and to ensembles. The focus will be on Baroque arias and recitatives; how to approach it vocally and stylistically. People who would like to work on other early music repertoire such as Medieval and Renaissance are also cordially welcome to come.

The highlights of the summer include all the solo or duo recitals given by the teachers.